Autoja ja autohko
Tällä viikolla osuin puhumaan ystävän kanssa autoista. Minulla on nyt kuudes menossa. Jokainen on ollut oma, ikimuistettava yksilönsä.
Ensimmäiseni oli Honda Accord. Olin ajellut sillä jo Sveitsin aikoina mutta sitten saimme ikimuistoisen ajatuksen tuoda se Suomeen. Minulla oli Sveitsissä vain opiskelijan oleskelulupa (iso virhe näin jälkikäteen katsoen) joten saimme tuoda autoverottomasti vain yhden muuttoauton. Arpa ei jostain syystä osunut Hondaan.
Myimme Hondan Ranskassa asuvalle ystävälle, joka myi sen edelleen minulle Suomeen EU-tuontiautona. Sillä autolla ajettiin monta varsin legendaarista reissua. Muuten hieno peli mutta ikkunat huurtuivat herkästi. Muutamana syysaamuna ajelin Baseliin töihin sivuikkunoista kaistaviivoja seuraten, kun tuulilasista ei nähnyt mitään.
Hondan tarina loppui Kehä I:llä. Osuin ketjukolarin tapahtumapaikalle syyssadehyhmäiseen aikaan ja ajoin edessä jarruttaneen perään. En edes saanut sakkoja, kun tilanne oli niin kaoottinen, mutta auto meni vaihtoon.
Seuraava "auto" oli Fiat. Sanotaanko vaikka niin, että se ansainnee oman postauksensa. Perheen kielenkäyttöön vakiintui fraasi 'arvotaan viikon vika'.
Suurta syyllisyyttä tuntien jätin Fiatin vaihtoautona, Mitsubishi Colt oli ihana peli. Se oli pikkuinen tilaihme ja lähtikin kanssani Hollantiin, missä opin taskuparkkeerauksesta paljon. Ehkä oman tekstinsä arvoinen aihe sekin.
Asuin Hollannissa 22 kk ja koska siellä on ihan yhtä hullut autoverosäännöt kuin Suomessa, aikaa auton vaihtoon jäi kaksi viikkoa ja siihen osui vielä joulu. Oli otettava, mitä sai. Sain Seat Cordoban.
Autoon meni maku ihan ensimetreillä. Olin ajamassa hakemaan ystävää Bremenin lentokentältä, kun (kaikesta päätellen kauan seisoneesta) autosta kärvähti kaksi sytytystulppaa keskellä Autobahnia. Harvoin on ollut ihmisellä niin hehkeä ja seesteinen olo kuin Suomeen soittaessa: "Moi, auto uuvahti ja tämmöiset merkkivalot syttyivät, mitä teen?"
No ok, oikeasti oli ehkä hiukkasen enemmän itkuparkua ilmoilla. Ei kun takaisin myyjäliikkeeseen, vaihtoivat onneksi tulpat mukisematta. Ystävä tuli kentältä bussilla.
Seat päätyi lopulta Suomeen. Siinä vaiheessa nauratti, että 3/4 autoistani olivat muuttaneet maasta toiseen. Seatissa ei ollut alkuhässäkän jälkeen mitään ihmeellistä suuntaan eikä toiseen, meni vaihtoon, kun 'muuttoauton' sai myytyä ilman veroseuraamuksia.
Sitten lähtikin hieman laukalle. BMW 316d oli intternetin mukaan "entry level luxury car" ja siltä se myös tuntui. Työpaikan sisäpihalla osuin sillä hieman naapuriin ja ojassakin käytiin. Silti löysin Bempun myötä itsestäni autonaisen.
Reilu vuosi sitten loppuivat Bempun osamaksuerät. Mies vaihtoi autoa ensin ja siitähän se kuume tarttui. Meille muutti Audi Q2, joka on edelleen ihana, ihana!
Autonainen minussa saattaa edelleen hieman haaveilla Porsche Panamerasta. Ehkä sitten joskus.
Ensimmäiseni oli Honda Accord. Olin ajellut sillä jo Sveitsin aikoina mutta sitten saimme ikimuistoisen ajatuksen tuoda se Suomeen. Minulla oli Sveitsissä vain opiskelijan oleskelulupa (iso virhe näin jälkikäteen katsoen) joten saimme tuoda autoverottomasti vain yhden muuttoauton. Arpa ei jostain syystä osunut Hondaan.
Myimme Hondan Ranskassa asuvalle ystävälle, joka myi sen edelleen minulle Suomeen EU-tuontiautona. Sillä autolla ajettiin monta varsin legendaarista reissua. Muuten hieno peli mutta ikkunat huurtuivat herkästi. Muutamana syysaamuna ajelin Baseliin töihin sivuikkunoista kaistaviivoja seuraten, kun tuulilasista ei nähnyt mitään.
Hondan tarina loppui Kehä I:llä. Osuin ketjukolarin tapahtumapaikalle syyssadehyhmäiseen aikaan ja ajoin edessä jarruttaneen perään. En edes saanut sakkoja, kun tilanne oli niin kaoottinen, mutta auto meni vaihtoon.
Seuraava "auto" oli Fiat. Sanotaanko vaikka niin, että se ansainnee oman postauksensa. Perheen kielenkäyttöön vakiintui fraasi 'arvotaan viikon vika'.
Suurta syyllisyyttä tuntien jätin Fiatin vaihtoautona, Mitsubishi Colt oli ihana peli. Se oli pikkuinen tilaihme ja lähtikin kanssani Hollantiin, missä opin taskuparkkeerauksesta paljon. Ehkä oman tekstinsä arvoinen aihe sekin.
Asuin Hollannissa 22 kk ja koska siellä on ihan yhtä hullut autoverosäännöt kuin Suomessa, aikaa auton vaihtoon jäi kaksi viikkoa ja siihen osui vielä joulu. Oli otettava, mitä sai. Sain Seat Cordoban.
Autoon meni maku ihan ensimetreillä. Olin ajamassa hakemaan ystävää Bremenin lentokentältä, kun (kaikesta päätellen kauan seisoneesta) autosta kärvähti kaksi sytytystulppaa keskellä Autobahnia. Harvoin on ollut ihmisellä niin hehkeä ja seesteinen olo kuin Suomeen soittaessa: "Moi, auto uuvahti ja tämmöiset merkkivalot syttyivät, mitä teen?"
No ok, oikeasti oli ehkä hiukkasen enemmän itkuparkua ilmoilla. Ei kun takaisin myyjäliikkeeseen, vaihtoivat onneksi tulpat mukisematta. Ystävä tuli kentältä bussilla.
Seat päätyi lopulta Suomeen. Siinä vaiheessa nauratti, että 3/4 autoistani olivat muuttaneet maasta toiseen. Seatissa ei ollut alkuhässäkän jälkeen mitään ihmeellistä suuntaan eikä toiseen, meni vaihtoon, kun 'muuttoauton' sai myytyä ilman veroseuraamuksia.
Sitten lähtikin hieman laukalle. BMW 316d oli intternetin mukaan "entry level luxury car" ja siltä se myös tuntui. Työpaikan sisäpihalla osuin sillä hieman naapuriin ja ojassakin käytiin. Silti löysin Bempun myötä itsestäni autonaisen.
Reilu vuosi sitten loppuivat Bempun osamaksuerät. Mies vaihtoi autoa ensin ja siitähän se kuume tarttui. Meille muutti Audi Q2, joka on edelleen ihana, ihana!
Autonainen minussa saattaa edelleen hieman haaveilla Porsche Panamerasta. Ehkä sitten joskus.
Comments
Post a Comment