Kun lähdin
Aloitetaan aika alusta eli siitä, kun lähdin.
Sain työpaikan Sveitsistä ja hyppäsin siihen kyytiin syistä, joita en nyt sen tarkemmin erittele. Olin nuori ja naiivi tyttönen, juuri ajokortin saanut. Olin lapsena matkustanut vanhempieni mukana työmatkoilla ja kerran vuodessa käytiin perheen kesken Ruotsissa risteilyllä.
Sveitsiin siis. Matkalaukku painoi 30 kg ja käsimatkatavarassa oli cd-soitin, levyjä ja sanakirjoja. Menolippu Helsingistä Baseliin. Vaihto Zürichissä, siellä päädyin jumboon, jossa oli enemmän lentohenkilöstöä kuin matkustajia, matka oli välilaskulla Newarkiin. Matka-aika oli 8 minuuttia muistaakseni. Siinä vaiheessa jo oli semmoinen olo, että nyt tätä tyttöä viedään.
Baselissa keräilin itseni ja tavarani, suuntasin taksitolpalle. Taksiin istuessa tuli kumma fiilis, olikin pitkä limusiini. Edelleen ainoa kerta, kun olen sellaisessa istunut. Ajeltiin firman asuntolalle, puoli tuntia etuajassa olin ja suhrasin siinä hätäpäissäni eestaas. Lopulta kehtasin soittaa vuokraemännälle ja sain avaimet ja monisivuiset säännöt.
Elämä oli alkanut.

Comments
Post a Comment